Mitä ksylitoli on?
Ksylitoli on luonnon makeutusaine. Sitä löytyy luonnosta pieniä määriä mm. marjoista ja hedelmistä. Ihminen itsekin valmistaa ksylitolia aineenvaihdunnan tuloksena. Ksylitolia valmistetaan teollisesti mm. maissista ja pyökistä sekä myös koivun kuituaineesta, jota saadaan selluloosan valmistuksen sivutuotteena. Siitä juontaa juurensa ksylitolista käytetty toinen nimi "koivusokeri".
Mistä ksylitoli on saanut nimensä?
Nimi johtuu kreikankielisestä sanasta "xylon", joka tarkoittaa puuainetta. Ksylitolia valmistetaan mm. puun ksylaanista peräisin olevasta ksyloosista.
Kuka keksi ksylitolin?
Saksalaiset ja ranskalaiset kemistit löysivät ksylitolin jo 1800 -luvun lopulla, mutta hammaslääketieteelliseen, kariesta ehkäisevään käyttöön se keksittiin Suomessa. Ksylitolin hammasystävälliset ominaisuudet löydettiin Turun yliopistossa 1970-luvun alussa, jolloin alettiin etsiä luonnosta hampaille vähemmän haitallisia yhdisteitä sokerin korvikkeeksi. Turun yliopiston hammaslääketieteellinen laitos käynnisti vuonna 1970 ns. Turun Sokeritutkimukset. Tällöin Cloettaa (silloinen Hellas) pyydettiin valmistamaan maailman ensimmäiset ksylitolilla makeutetut purukumit ja pastillit. Ksylitolin talteenotto selluliemestä on myös suomalainen keksintö, joka kehitettiin ja patentoitiin Suomessa 1970-luvulla.
Miten ksylitoli eroaa muista makeuttajista?
Kemialliselta rakenteeltaan ksylitoli on sokerialkoholi, ei siis sokeri. Se eroaa muista makeuttajista, kuten esimerkiksi sorbitolista ja fruktoosista, koska kuuden hiilen sijaan ksylitoli koostuu vain viidestä hiiliatomista. Ksylitoli sopii erittäin hyvin purukumien ja pastillien makeuttajaksi, koska makeuden lisäksi ksylitoli maistuu luonnostaa viileän raikkaalta.
Mikä on happohyökkäys?
Suun bakteerit käyttävät ruoassa olevia sokeriyhdisteitä ravintonaan ja tuottavat aineenvaihduntansa seurauksena happoja. Kun suun pH laskee haponmuodostuksen seurauksena, hampaan pinnalla oleva kalsium alkaa liueta ja reikiintyminen alkaa. Suun happamuustaso palautuu normaaliksi noin puolen tunnin kuluttua ruokailusta.
Kuinka paljon ksylitolia on syötävä päivässä?
Ksylitolin suositeltava päiväannos on 5-10 grammaa jaettuna vähintään kolmeen käyttökertaan. Sopiva määrä on kaksi tyynyä ksylitolipurukumia tai -pastillia 3-5 kertaa päivässä aina aterian tai välipalan jälkeen.
Suositellun 5 gramman annoksen ksylitolia saa esimerkiksi käyttämällä päivittäin 6 tyynyä Jenkki Professional -täysksylitolipurukumia tai 10 tyynyä Jenkki Original-ksylitolipurukumia tai 8 kpl Läkerol Dents -ksylitolipastillia.
Ksylitolin käyttöä voi harjoitella aivan kuten muunkin syömisen. Pienimmille suille suunniteltua Herra Hakkaraisen -täysksylitolipastillia voidaan antaa lapselle noin yhden vuoden iästä alkaen, aluksi vaikka pieniä murusia kerrallaan ja päivittäistä annosta lisätään vähitellen. Tärkeää ksylitolin vaikutusten kannalta on säännöllinen käyttö.
Kenelle ksylitoli sopii?
Ksylitolituotteet sopii koko perheen suun hyvinvoinnin edistämiseen sekä lapsille että aikuisille. Ksylitolipurukumin tai pastillien käyttöä voidaan suositella hampaiden omahoidon tehostamiseen.
Ksylitoli on polyoli, jota esiintyy pieninä määrinä monissa kasvikunnan tuotteissa.
Ksylitolia voidaan suositella
Sopiiko ksylitoli diabeetikoille?
Ksylitoli sopii myös diabeetikoille, koska se imeytyy hitaasti verenkiertoon ja nostaa siksi verensokeria hitaasti.
Onko ksylitolilla sivuvaikutuksia?
Hampaiden kannalta suositeltava päiväannos, eli 5-10 grammaa ksylitolia jaettuna useaan käyttökertaan ei yleensä aiheuta ongelmia edes herkkävatsaisille. Ksylitolin sietokyky on yksilöllistä ja saattaa vaihdella jopa samalla ihmisellä eri päivinä.
Ksylitoli kuten muutkin polyolit imeytyvät ruuansulatuksessa hitaammin ja epätäydellisemmin kuin sokeri. Erittäin herkät yksilöt saattavat saada oireita jo melko pienestäkin määrästä, kun toiset voivat sietää suuria määriä ksylitolia. Suurina määrinä nautittuna ksylitolilla saattaa olla laksatiivinen vaikutus. Tämä vaikutus on helposti vältettävissä nauttimalla ksylitolia riittävän usein pieninä annoksina ja totuttautumalla ksylitoliin vähitellen.
Miksi koirille ei saa antaa ksylitolia?
Ksylitolituotteet pitää säilyttää koirien ulottumattomissa! Koirien elimistössä ksylitoli saa aikaan hypoglykeemisen reaktion eli voimakkaan insuliinierityksen. Jo viisi ksylitolipurukumittynyä voi johtaa kymmenkiloisen koiran vakavaan sairastumiseen. Jos epäilet koirasi syöneen ksylitolia, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin.
Miksi ksylitolia suositellaan pikkulasten äideille?
Ylivieskassa tehdyissä äiti-lapsi -tutkimuksissa äidit käyttivät ksylitolipurukumia siitä alkaen, kun lapsi täytti kolme kuukautta, siihen asti, kun lapsi täytti kaksi vuotta. Tutkimuksessa selvitettiin mutans streptokokki -bakteerien tarttumista äidiltä lapselle.
Äiti-lapsi -tutkimusten ansiosta odottavien perheiden ksylitolin käytön ohjaus on osa nykyisiä Käypä hoito -suosituksia ja tuttua jo neuvoloista alkaen.
Äidin ja isän lisäksi myös muiden lapsen lähipiiriin kuuluvien on hyvä syödä ksylitolituotteita. Sopiva määrä ksylitolia on 3-5 kertaa päivässä, mieluiten aina aterian jälkeen.
Miksi ksylitolipastilleja jaetaan kouluissa ja päiväkodeissa?
Ksylitolipastillien jakelu aterian päätteeksi on päivittäisen hampaiden harjaamisen lisäksi osa lasten hampaiden päivittäistä hoitoa.
Terveyttä ja iloa ruoasta -suositus on laadittu tammikuussa 2018 Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN), Opetushallituksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistyönä. Ruokailo ja positiivinen suhtautuminen ruokailuun on suosituksen keskiössä.
Suosituksessa ksylitolituotteiden käyttöä suositellaan päivittäin osana ateriaa. Lasten arjessa ksylitolipastillien tai purukumin käyttö happohyökkäksen katkaisussa on ajankohtaista aina aterian jälkeen.
Voiko ksylitolituotteiden käytöllä korvata hampaiden harjauksen kokonaan?
Ksylitolituotteiden käyttö ei korvaa hampaiden harjausta. Jos haluat säilyttää terveen ja kauniin hymyn, harjaa hampaasi aamuin illoin fluorihammastahnalla, käytä lisäksi hammastikkua ja -lankaa ja syö ksylitolipurukumia tai -pastilleja aina aterian jälkeen. Kiinnitä myös huomiota terveelliseen ravintoon, valitse janojuomaksi raikas vesi ja käy säännöllisesti hammastarkastuksissa.
Paljonko yhdessä palassa purukumia ja yhdessä pastillissa on ksylitolia?
Ksylitolipastillien ja purukumien ainesosaluettelossa ksylitolin määrä ilmoitetaan prosenttina tuotteen kokonaispainosta. Pakkauksissa lukee myös kyseisen tuotteen suositeltava päivittäinen käyttömäärä, esim. Jenkki-pusseissa ohje löytyy "ksylitolia 5 grammaa päivässä" -otsikon alta.
Yhden purkkatyynyn tai pastillin ksylitolimäärä voi vaihdella 0.56 - 2,35 gramman välillä. Erot johtuvat siitä, että purkkatyynyjä ja pastilleja on paljon eri kokoja, esim. Läkerol Dents -ksylitolipastilli on suurempi kuin pienille lapsille suunnattu Herra Hakkaraisen täysksylitolipastilli.
Jos tuotteen makeuttamiseen on käytetty ainoastaan ksylitolia, sitä voidaan kutsua täysksylitolituotteeksi.
Helpoin tapa varmistua tuotteen laadusta on tarkistaa onko sillä Hammaslääkäriliiton suositusmerkki. Kaikki Cloettan ksylitolituotteet täyttävät suositusmerkin kriteerit ja punainen "Suomen Hammaslääkäriliitto suosittelee ksylitolia" -merkki löytyykin kaikista Jenkki-purkkapakkauksista, Läkerol Dents -, Herra Hakkarainen -, Mynthon Xylitol - sekä Jenkki-pastillirasioista.
Mitä eroa on täysksylitolilla ja ksylitolilla?
Täysksylitolia ei ole aineena olemassa. Ksylitolia on yhtä ja samaa, ja sitä voidaan laittaa tuotteisiin eri määriä. Jos tuotteen makeuttamiseen on käytetty ainoastaan ksylitolia, sitä voidaan kutsua täysksylitolituotteeksi.
Täysksylitolipurukumityynyssä tai pastillissa ei kuitenkaan ole automaattisesti enemmän ksylitolia kuin ns. sekoitepurukumissa koska myös tuotteen painolla on merkitystä. Valikoimissa on nykyään useita eri kokoisia purkkatyynyjä ja myös ksylitolipastilleja on isoja ja pieniä.
Tuotteen ainesosaluettelossa ksylitolipitoisuus on kerrottu prosentteina tuotteen painosta. Siksi purukumin ainesosaluettelossa ei voi koskaan lukea ”ksylitolia 100 %”, tuotehan olisi silloin vain ksylitolijauhetta. Purukumin valmistamisessa täytyy käyttää muitakin ainesosia kuten purukuminperusmassaa ja aromeja.
Jenkki Professional -täysksylitolipurukumit on siis makeutettu 100 %:sti ksylitolilla, mutta ksylitolia on n. 65-70 % painosta. Purukumin perusmassaa (osa, joka heitetään pureskelun jälkeen roskakoriin) on tuotteen painosta noin 30%. Jenkki-purukumien päämakeuttaja on aina ksylitoli ja niillä kaikilla on Suomen Hammaslääkäriliiton ksylitolisuositus (punainen merkki pakkauksessa).
Xylitol vai ksylitoli
Ksylitoli on englanninkielisen xylitol-sanan suomennos. Suomenkielessä ksylitoli on vakiintunut kirjoitusasu. Suomenkielisessä tekstissä käytetään siis muotoa ksylitoli ja englanninkielisessä xylitol. Monissa tuotenimissä ksylitoli mainitaan osana nimeä, kuten esim. Xylitol-Jenkki, mutta yleisnimenä oikea kirjoitusasu on ksylitolipurukumi.
Onko täysksylitolipurukumi parempi kuin tavallinen ksylitolipurukumi?
Mitä enemmän purukumissa on ksylitolia, sitä pienemmällä purkkapalamäärällä saa suositellut 5 grammaa ksylitolia päivässä. Jenkki Professional on täysksylitolipurukumi, eli siinä on käytetty makeutusaineena ainoastaan ksylitolia: Jenkki Professional on siis makeutettu 100 %:sti ksylitolilla.
Ksylitolipurukumin ainesosaluettelossa ksylitolin määrä on kerrottu prosentteina tuotteen kokonaispainosta. Siksi ainesosaluettelossa ei voi koskaan lukea ”ksylitolia 100 %”, tuotehan olisi silloin vain ksylitolijauhetta. Purukumin valmistamisessa täytyy käyttää muitakin ainesosia kuten purukuminperusmassaa eli se osa joka laitetaan pureskelun jälkeen roskikseen. Lisäksi purkan valmistuksessa käytetään aromeja, jotta saadaan tehtyä esim. omenan, mintun tai mansikan makuista purkkaa.
Jenkki-purukumien päämakeuttaja on aina ksylitoli ja ne kaikki katkaisevat happohyökkäykstä tehokkaasti. Kaikilla Jenkki-purukumeilla on myös Suomen Hammaslääkäriliiton suositusmerkki, joka on tae tuotteen laadusta.
Onko purukumin nieleminen haitallista?
Ei ole. Purukumia ei kuitenkaan ole tarkoitettu nieltäväksi. Jos purukumin vahingossa nielaisee, se kulkeutuu suoliston läpi muun ruuan mukana. Fiksu tapa on hävittää käytetty purukumi siististi paperiin käärittynä roskakoriin.
Aiheuttaako purukumi purentaongelmia?
Purukumin syöminen ei aiheuta ongelmia henkilöille, joilla on terve purenta. Ksylitolipurukumia suositellaan pureskeltavan 5-10 minuuttia kerrallaan, ei sen pidempään. Ksylitolipastillit ovat suositeltava vaihtoehto, jos purukumin pureskelu ei sovi esim. leukanivelongelmista johtuen.
Miten ksylitolipurukumin saa pois vaatteista?
Purukumilla tahriintuneen vaatteen voi puhdistaa laittamalla sen ensin hetkeksi pakastimeen ja raaputtamalla kovettuneen purukumin pois.
Mielestäni purkkapalat olivat ennen valkoisempia. Onko Jenkki-purukumi muuttunut?
Olemme päivittäneet Jenkki-purukumien reseptejä, mistä johtuen valkoisten purkkapalojen väri poikkeaa hieman totutusta. Jos olet huomannut purkkapalojen kirkkaan valkoisessa värissä pientä muutosta, tässä syy. Maultaan ja muita omaisuuksilta purukumi on täysin ennallaan.
Jenkki Original Peppermint ja Spearmint -purukumeista on jo poistettu titaanidioksidi (E171), jota käytettiin väriaineena antamaan purkkapaloille kirkas valkoinen väri. Väriaine tullaan poistamaan kaikista Jenkki-purukumeista.
Montako pastillia pitää syödä saadakseen riittävän ksylitolisuojan hampaille?
Ravitsemussuosituksissa suositeltava ksylitolin päiväannos on 5 grammaa. Kun Läkerol Dents -ksylitolipastilleja nauttii päivässä 8 kpl, saa 5 grammaa ksylitolia. Jenkki Herra Hakkaraisen täysksylitolipastillesta suositeltava päivittäinen käyttömäärä on 10 pastillia eli 2 pastilllia aina aterian jälkeen. Pienten lasten päivittäistä ksylitolimäärää nostetaan vähitellen. Noin yksivuotiaalle annetaan ensin 1 pastilli päivässä (esim. viikon ajan), seuraavalla viikolla 2 pastillia päivässä jne.
Kertooko ksylitoliprosentti yksittäisen pastillin ksylitolimäärän?
Tuotteen ksylitoliprosentti ei kerro yksittäisen pastillin ksylitolimäärää vaan myös pastillin koolla on merkitystä.
Yhdessä Jenkki ja Läkerol Dents –ksylitolipastillissa on ksylitolia 0,68 grammaa ja esim. Herra Hakkaraisen –täysksylitolipastillissa ksylitolia on 0,53 grammaa, vaikka Hakkaraisen ksylitoliprosentti on 95% ja Jenkki ja Läkerol Dents -pastillin 51%. Pureskeltavan pehmeä Jenkki-ksylitolipastilli on suurempi ja siihen siis mahtuu enemmän ksylitolia kuin pienille suille tarkoitettuun pienempään Hakkaraisen pastilliin.
Ravitsemussuosituksissa suositeltu ksylitolin päiväannos on 5 grammaa. Pastilleissa määrä on Herra Hakkaraisen täysksylitolipastillia 10 pastillia ja Jenkki sekä Läkerol Dents –ksylitolipastilleilla 8 pastillia päivässä.
Jos tuotteen makeuttamiseen on käytetty ainoastaan ksylitolia, sitä voidaan kutsua täysksylitolituotteeksi. Täysksylitolipastillissa ei kuitenkaan ole automaattisesti eniten ksylitolia, koska myös tuotteen painolla on merkitystä. Lisäksi on hyvä muistaa, että ksylitoli vaikuttaa suussa paikallisesti ja siksi pastillin olisi hyvä pysyä suussa mahdollisimman pitkään. Jenkki ja Läkerol Dents –pastillien pureskeltavan pehmeä koostumus pidentää pastillin suuviivettä ja siten tehostaa ksylitolin vaikutusta.